Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut

Muodostelmaluistelun kansainväliset kisat

Yksi muodostelmaluistelun suuria tapahtumia ovat Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) valvonnassa järjestettävät muodostelmaluistelun kilpailut, jotka on järjestetty ensimmäisen kerran aivan uuden vuosituhannen alussa vuonna 2000. Voidaankin todeta, että uusi vuosituhat toi upean ja monipuolisen taitoluistelun alalajin mukanaan. Suomessa kilpailut on järjestetty kahdesti, eli vuosina 2001 ja 2011.

Jokaista maata edustamaan lähetetään aina yksi joukkue. Säännöistä on poikkeus, eli edellisen vuoden viisi parhaiten menestynyttä maata saavat upean edun lähettää arvokilpailuihin kaksi joukkuetta. Kahdella joukkueella ovat kilpailleet muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Saksa, Ruotsi ja Suomi. Suomi on saanut lajissa kunniaa ja mainetta, sillä Marigold IceUnity on lajin nelinkertainen maailmanmestari.

Marigold IceUnity -joukkueen lisäksi menestyneitä suomalaisia joukkueita ovat Rockettes ja Team Unique. Rockettes on voittanut mestaruuden kolmesti ja Team Unique kerran. Ruotsista löytyy myös Team Surprise -joukkue, joka on muodostelmaluistelun kuusinkertainen maailmanmestari.

Kansainväliset tapahtumat antavat painoarvoa lajille ja sen harrastajille, yleisölle ja sponsorille.

Kansainväliset tapahtumat tarjoavat suurelle yleisölle huikean mahdollisuuden päästä tutustumaan ja nauttimaan mahtavista luisteluesityksistä.

Lyhyesti sanottuna kaikki lajin piiriin kuuluvat sekä pienet että isot tapahtumat ovat myös tärkeitä valmennus- ja koulutustapahtumia eri muodostelmaluisteluseurojen luistelijoille ja heidän valmentajilleen. Tulevaisuudessa kauniista ja hyvin organisoidusta muodostelmaluistelusta saattaa tulla myös suosittu olympialaji.