Luistelu ja taitoluistelu

Luistelu lajina

[IMAGE=feMd1kfQjYo3.jpg]

Luistelu on paitsi lapsille ja nuorille, kuten myös kaikille muille ikää katsomatta todella loistavaa terveysliikuntaa. Luistelu kehittää säännöllisesti urheilevan henkilön lihaskuntoa ja tasapainotaitoa sekä antaa hyvän pohjan terveen elämäntavan harjoittamiseen. Luistelutekniikan perusteet ovat esillä myös verkossa, jossa niitä voidaan opetella luisteluun liittyvien videoiden, tekstien, blogien ja oppaiden avulla.

[IMAGE=dgLGdRcvKgRW.jpg]

Luistelun alkeet

[IMAGE=bF3tOdd1jI8t.jpg]

Monilla luisteluharrastusta aloittelevalla on edessään samankaltainen tilanne, eli viimeisestä luistelukerrasta on todennäköisesti rutkasti aikaa. Alkuun luistelun parissa pääsee terävillä ja jalkaa tukevilla luistimilla. Tasapaino ja oikeanlaiset potkut antavat varmuutta aloittamiseen. Luistelemaan lähdettäessä jalkoja ei pidetä suorassa, vaan sivuilla. Seuraavaksi lähdetään potkimaan, jonka jälkeen toisella jalalla potkaistaan vauhtia ja toinen lähtee vuorostaan liukumaan. Käytännössä siis liu’un suunta on aina etuviistoon ja potkun suunta taas takaviistoon. Luistelemaan lähdettäessä potkaistaan siis koko luistimen terän avulla.

Taitoluistelu lajina

Useampi meistä on ihaillut taitavien luistelijoiden liu’untaa. Kysymys on tavallisesti taitoluistelusta, jossa muodostetaan taitavia liikkeitä musiikin tahdissa. Taitoluistelu on sekä taiteellista että teknisesti vaativaa, ja se on laji, jossa erilaiset elementit, kuten piruetit ja hypyt, muodostavat yhdessä näyttävän kokonaisuuden. Taitoluistelu sisältää neljä erilaista ja upeaa kilpailumuotoa: lajit ovat yksin- ja pariluistelu sekä muodostelmaluistelu ja jäätanssi.

Taitoluistelijan ruokavalio

Taitoluistelijan täytyy pitää hyvää huolta kunnostaan, johon kuuluu olennaisena osana ruokavalio. Ravinnon pitää olla monipuolista, ja sitä pitää nauttia riittävästi ja säännöllisesti. Lisäksi ruokavaliosta pitää löytyä sekä energiaa tarjoavia ravintoaineita että suojaravintoaineita. Monipuolinen ja terveellinen ravinto sisältää myös rytmityksen, eli milloin syödään ja mitä syödään. Urheilijalle päivittäinen energiantarve lasketaan aina tarkkaan ja luistelijalla energiantarve on pieni verrattuna esimerkiksi voimailua harjoittaviin urheilijoihin. Monissa tapauksissa taitoluistelijan tulisi kuitenkin varata mukaan evästä, sillä lajissa energiankulutus on suuri.

Nuorilla luistelijoilla ulkonäköpaineet tulevat valitettavan usein esiin harjoittelun ohessa, jolloin myös ravinnon osuus luistelijan toimesta vähenee. Samalla vähenee myös suojaravintoaineiden saanti. Onneksi ongelmaan on puututtu ja niin valmentajat, luistelijat kuin luistelijan taustavoimat, kuten kotiväki ja ystävät, ovat luistelijan tukena tilanteessa kuin tilanteessa. Oikein koottu ja terveellinen ruokavalio sekä laadukas harjoittelu saavat aikaan hyviä tuloksia.

Taitoluistelijalle ravinnon tarjoamia suojaravintoaineita ovat vitamiinit sekä hiven- ja kivennäisaineet, joita saa monipuolisesta ravinnosta. Energiaravintoaineita ovat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat, jotka ovat tarkoin koottuja paljon treenaavan urheilijan ruokavaliossa.

Luistelu ja muut urheilulajit

Suomen talvi luo erinomaisen pohjan luistelua harrastavalle henkilölle. Hyväksi luistelijaksi tullakseen on hyödyllistä harrastaa kesällä myös muita urheilulajeja.

Omaan puutarhaan voi rakentaa mitä tahansa liikuntaan liittuývää, jossa palveleva ja edullinen Byggmax tulee apuun. Luistelukunnon säilyttämiseksi on mukavaa liikkua myös kesällä eri liikuntalajien parissa, ja eläinten ystävä tekee niin vaikkapa yhdessä koiran kanssa. MIkä siis hienompaa kuin rakentaa laatulaudasta- ja puusta oma agilityrata koiran käyttöön

Liikunta on harrastus, joka tuo iloa vauvasta vaariin. Luistelu on kuin kaunista taidetta, jota on mukavaa katsella ja vieläkin hienompaa kokeilla itse. Suomessa asuu monia kuuluisia taitoluistelijoita, kuten Laura Lepistö ja Kiira Korpi sekä upea jäätanssiparimme Susanna Rahkamo ja Petri Kokko.