Luistelukoulu

3s8a5904-2Luistelukoulu maanantai

 

Luistelukoulu keskiviikko

 

Luistelukoulu 2017 kevät

Otson Salkkarin luistelukoulu

  • SalPan luistelukouluun ovat tervetulleita sekä tytöt että pojat.
  • Luistelukoulussa opetellaan luistelemaan leikin varjolla, taidon ja iän mukaan jaetuissa ryhmissä.
  • Luistelukoulun tavoitteena on oppia perusasioita taitoluistelusta. Kehittyneimmissä ryhmissä harjoitellaan jo ensimmäisiä hyppyjä ja piruetteja.
  • Jäällä lapsista huolehtivat koulutetut ohjaajat sekä apuohjaajat.
  • Luistelukoulussa luistellaan kerran viikossa maanantaisin tai keskiviikkoisin. On mahdollista luistella myös molempina päivinä, mutta tästä kannattaa keskustella ensin valmentajien kanssa.
  • Maanantaisin Salon jäähallissa klo 18.15-19.00
  • Keskiviikkoisin SSO hallissa klo 18.00-18.45
  • kausi alkaa maanantaina 9.1.2017 tai keskiviikkona 11.1.2017
  • Syyskauden maksu on 60 € + SalPan jäsenmaksu 20 €/vuosi
  • Lapset voivat käydä kaksi kertaa tutustumassa lajiin, ilmoittauduthan ensin netissä. Pyydä kaverikin mukaan talven hauskimman harrastuksen pariin!
  • Lapsella pitää olla KYPÄRÄ päässä. Luistimien kunto on hyvä tarkistaa ennen jäälle tuloa ja ne on hyvä teroittaa.
  • Luistelukouluvastaavana toimii Kaisa Rantanen (kaisa.rantanen@salpa.net)

Otson Salkkarin rakettiryhmä

  • OTSON RAKETTIRYHMÄ –luistelukoulu pojille maanantaisin Salon jäähallissa klo 18.15-19.00
    Jäällä keskitytään luistelun perustaitoihin, erityisesti oikean luistelutekniikan oppimiseen.
  • Kausimaksu on 60 € + SalPa:n jäsenmaksu 20 €/vuosi.

Otso Salkkarin aikuisryhmä

  • OTSON AIKUISRYHMÄ keskiviikkoisin SSO-hallissa klo 18.00-18.45
    Tervetuloa aikuiset opettelemaan luistelun alkeita Otso Salkkarin aikuisluisteluun. Ryhmä on tarkoitettu aloitteleville aikuisluistelijoille.
  • Kausimaksu on 60 € + SalPa:n jäsenmaksu 30 €/vuosi.