Jäätanssi on huikeaa katseltavaa

Yleistä jäätanssista

Kukapa ei pitäisi jäätanssista? Jäätanssilla on maailmanlaajuisesti paljon harrastajia ympäri maailman. Jäätanssilla on myös seuraajia, eli yleisöä, joka säännöllisesti antaa kauneimmat suosionosoituksensa taitaville jäätanssijoille.

Jäätanssin harrastajat ja ammattilaiset harjoittelevat säännöllisesti, mikä näkyy upeina, sulavina liikkeinä näytöksissä ja kilpailutapahtumissa Suomessa sekä ulkomailla.

Jäätanssi lajina

Mitä jäätanssi itse asiassa sitten tarkoittaa? Jäätanssi on taitoluistelun tyylikäs alalaji, joka lajiin kuuluvine ominaisuuksineen tyylittelee kilpatanssin harrastamista. Jäätanssi on hyväksytty Olympialaji, ja ensimmäisen kerran jäätanssia saatiin ihailla kansainvälisillä jäillä jo vuonna 1952.

Talviolympialaisissa laji oli ensimmäisen kerran esillä Innsbruckissa vuonna 1976. Lajin pitkä ja kunniakas historia on maailmanlaajuisesti saanut viime vuosina enemmän näkyvyyttä, uusia lajin ystäviä ja ennen kaikkea harrastajia. Suomessa on upeiden luistelijoiden Susanna Rahkamon ja Petri Kokon jälkeen ollut lajin parissa hyvin hiljaista, joten uudet jäätanssin harrastajat olisivat enemmän kuin tervetulleita astumaan esiin.

Jäätanssissa kilpaillaan pariluistelun tapaan pareina, musiikin siivittäessä parin taidokasta liukumista jään pinnalla. Jäätanssissa ja pariluistelussa on muutamia näkyviä eroja, eli kilpailijoiden suorittamilla liikkeillä, nostoilla, on omat erilaiset vaatimuksensa.

Piruetit pitää aina suorittaa joukkueena, eli parina, tanssiotteen avulla ja kaikki heitot sekä hypyt ovat suorituksen aikana kiellettyjä. Läheisyys on jäätanssissa näkyvää ja tärkeää, joten pari ei saa olla erossa toisistaan kuin käsivarrenmitan verran.

Jäätanssin alkuvuosina parin tehtäviin kuului pitää tanssiote aivan koko suorituksen, eli ohjelman, ajan, mutta vaatimus ei enää nykyään kuulu moderniin jäätanssiin.

Muitakin vaatimuksia ja eroja toisiin taitoluistelulajeihin on olemassa, joista yhtenä mainittakoon, että tanssijoiden pitää luistella aina rytmin ja musiikin poljennon mukaan. Tanssijoilta vaaditaan siis myös musiikin ymmärtämistä ja sen mukaan etenemistä.

Jäätanssikilpailut- ja näytökset koostuvat aina vapaa- ja lyhyttanssista. Aiemmin, eli vuosina

2009–2010 lyhyttanssin tilalla luisteltiin rytmitanssi ja pakollinen tanssi. Lyhyttanssiin kuuluu myös aina kuviotanssi ennalta määrättyine liikkeineen.